Emeritan hämyisät muistelot Teepeeltä 2018

Talvipäiväraportti 23.-25.2. @Tampere

Emerita-PJ:n hämärät muistelot

Taas se tulee, vuoden parhaat tp-päivät, tp-talvipäivät, tptptp:t, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Opettajaopiskelijan tärkeimmät bileet, joita odotetaan edellisen vuoden talvipäiviltä asti. Kokemattomalle talvipäiväkansalle vielä selitykseksi, kyseessä ovat siis Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liiton (SOOL) Talvipäivät, joita on järjestetty katkeamattomana perinteenä jo vuodesta 1947. Mikä tekee talvipäivistä vuoden parhaan viikonlopun? Talvipäivät ovat opeopiskelijoiden viikonlopun festarit, joissa päästään tutustumaan uusiin tyyppeihin ja pitämään hauskaa vanhojen kavereiden kanssa. Mukavuuksia on vähän, mutta talvipäivärakkaus ja talvipäiväkansan yhteensulautuminen saa sinut unohtamaan lattialla nukkumisen ja aamun pahan olon. Jokainen talvipäivä on omansa näköinen, ja jokainen opeopiskelija tekee siitä vielä itsensä näköisen. Yhden viikonlopun ajan kaikki mahdollisuudet ovat auki.

Johdanto

Seuraava teksti käsittelee Talvipäiviä, jotka tapahtuivat Tampereella 23.-25.2.2018. Muistikuvani eivät välttämättä noudata asioiden realistista kulkua, mutta toisaalta, tämä on vain yksi tulkinta mitä talvipäivät voivat ihmiselle tarjota. Toivon, että seuraavan kertomuksen avulla pääset virittäytymään tulevan viikonlopun tp-tunnelmaan.

Perjantai 23.2.

Mikä onnellisuus minut valtaakaan heti aamusta, kun tajuan mikä päivä tänään on. Viikonloppu, jota on taas rummutettu syksystä asti. Teen aamutoimissani ennätyksen ja olen jo kymmeneltä sonnustautunut talvipäiväasuuni: haalareihin, karvalakkiin ja aurinkolaseihin. Onpa mukavaa kävellä perinteiselle aamukeitolle ilman kaikkia kantamuksia. Aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Ylä-Ruthissa minua odottaa jo iloinen pedagokansa vastassa. Siirryn tutkaparini, A. Pikkuvirran kanssa tiskille ja tilaamme aamiaiseksi virkistävää mallasjuomaa. Ah, kyllä kunnon keittoaamiaisella on hyvä aloittaa päivä.

Aamiaisen nautittuamme siirrymme sankoin joukoin Karin patojen kautta päivätansseille Jyväskylä keskustaan. Ehdimme Freetimeen juuri ennen kuin se alkaa täyttyä niin Jyväskyläläisistä kuin myös Oululaisista kollegoistamme, jotka olimme kutsuneet kanssamme juhlimaan. Freetime on täynnä talvipäiväväkeä ja fiilistä! Kunnon pedagolaisen tavoin löysin itseni timen karaokepuolelta, jossa ilokseni pääsin taas nauttimaan duo Pilluvirran ja Piexän wannabe-coverista. Jos ei tästä ala vuoden paras viikonloppu, niin ei sitten mistään.

Parin tunnin juhlimisen jälkeen on aika suunnata Tampereelle. Aamun keittoaamiaisen ja timen antimien siivittämänä haen kassini ja pussini kotoa ja suuntaan takaisin yliopistolle. Olen pakannut mukaani vain n. koko omaisuuteni, mutta jostain kumman syystä sen kantaminen on yllättävän helppoa.

Bussissa osa hengenheimolaisistani on juonut jo itsensä mukavaksi. Allekirjoittanut mukaan lukien. Pääsemme nauttimaan viihdyttävästä tp-viihteestä ja onnellisen tp-kansan seurasta matkalla Tampereelle. Muistelen bussimatkaa Rovaniemelle ja kiitän ylempiä voimia (SOOLin hallitusta), että tällä kertaa ei tarvitse istua bussissa yhdeksää tuntia.

Matka taittuu nopeasti Tampereelle ja selviämme majoituskoulullemme. Pedago aiheuttaa tottakai ruuhkan majoituksen ilmoittautumiseen, mutta siitä selvittiin myös kunnialla. Seuraavaksi alkaa armoton suorittaminen: leiriydytään saliin, pumpataan patjat, lähdetään syömään ja sieltä kauppaan täydentämään nesteytysvarastojamme. Lopulta päästään koululle, jossa punahaalaristen tunnelma on jo katossa. Fuksipallerot ovat yhdistyneet jonkinlaiseksi omituiseksi kasaksi salin näyttämölle. Tätä se tp-rakkaus on. Maistelemme virvokkeita ja nautimme talvipäivistä loppuillan, enkä malta lähteä jonottamaan keskustan baareihin.

Lauantai 24.2.

Omaan omituiseen tapaani herään jo kukonlaulun aikaan pirteänä ja valmiina uuteen päivään. Pikkuhiljaa muutkin alkavat heräillä horroksestaan ja saadaan uusi aamu käyntiin. Onneksi pakkasin vedenkeittimen mukaan. Keittelemme aamukahvin sijasta tutkaparini kanssa kaakaota pienellä potkulla ja herättelemme sillä kroppamme uuteen päivään. Kroppani heräsi viimeistään siinä vaiheessa päivään, kun pääsin haluamattani osaksi erään sanavalmiin fuksin (nimikirjaimet V. V.) lentopalloturnausta. Kiehuvan kuuma kaakao sylissäni kohti päivää siis. Jossain kohtaa aamupäivää pelkkä nestemäinen ravinto ei enää riitä, ja suuntaamme rakkaan tampere-oppaani kanssa sushibuffettiin täyttämään vatsamme koko viikonlopun edestä. Ähkyn ajaksi takaisin koululle makoilemaan ja heräämään ruokakoomasta. Saamme koululla omituisen shown fuksien miesduolta O&P, johon liittyy patjapumppu. Päätämme, että meno alkaa yltyä niin omituiseksi, että on aika suunnata talviriehaan.

Talviriehassa aurinko hellii opeopiskelijoita, joita on selviytynyt sankoin joukoin sorsapuistoon. Seuraamme silitysrautacurlingia ja juomme kaakaota, jota hyvin varustautunut pj on tietenkin ottanut mukaansa kahden termoksen verran. Jaan myös selviytymispakkauksestani karkkia kaikille, sillä voitin sitä kilon verran jostain kilpailusta. Sitä ei tarvitse, mitä minun laukustani ei löydy. Nähtyämme Sorsapuiston meiningin, moikattuamme tuttuja ja bongattuamme Talvi-Päivin, alkaa rieha olla meidän kohdalta ohi. Kaakao on loppu ja jalkoja paleltaa pirusti. Päätämme porukalla suunnata takaisin koululle. Suunnittelimme aluksi kävelemistä, mutta tottakai muuan herra M. Nygård tilaa pirssin. Sopii mulle.

Majoitukseen alkaa valua myös loppu talvipäiväkansa vaihtamaan vaatteitaan ja täyttämään nestevarastojaan. Juhlasali täyttyy toistensa seurasta nauttivista opeopiskelijoista. Erinäisiä juomapelejä pelataan. Illan edetessä löydän taas rakkaan fuksipalleron O. Savolaisen nukkumasta. Ilmeisesti hänen salainen aseensa pitkään juhlapäivään on pieni välikuolema. Tutkailemme myös tutorina toimineen neiti Muurimäen sekä herra Holopaisen kanssa nukkuvaa fuksia ja huomaamme ihmeeksemme, että hän nukkuu silmät auki, eikä herää millään (huom. elossa on). Päädyn lopulta pelaamaan beerbongia fuksipalleron pään päälle aseteltuun kuppiin. Riemua revitään aiheesta, kunnes päätämme herättää Savolaisen takaisin juhlimisen pariin.

Juhlasalin lavalla, kukapas muukaan, kuin neiti Naskali on osana erittäin omituista juomapeliä. Neiti opetti suvereenisti fukseja juomaa, sekä samalla tekemään asioita mitä katua aamulla. Pelin aikana taisi lähteä mm. jollekin opettajankoulutuslaitoksen vanhalle johtajalle viestiä. A. Pikkuvirran kanssa tulemme siihen lopputulokseen, että on aika lähteä katsomaan mitä virallisilla jatkoilla on meille tarjota.

Voi pettymysten pettymys, tulipa tehtyä tollon työ. Pääsemme juhlapaikalle ja puolentunnin jonottamisen jälkeen myös sisälle. Suuntaamme tuttuun tapaan tiskille, jonka jälkeen kierrämme juhlapaikan kahteen kertaan ympäri: nähty on. Onneksemme löydämme tuttuja naamoja istuskelemasta eräistä pöydistä ja liitymme seuraan. S. Tuomirannan kommentti jatkoista: tää on elämää, joskus menee huti – joskus menee tosi huti (24.2.2018 klo 21:16 iphonen muistiinpanoista). Ei muuta kun juomat naamaan ja takaisin kohti majoituskoulua.

Majoituskoululle päästyämme todettiin, ettei enää kyllä lähdetä mihinkään. Juomme virvokkeitamme koululla ja käväisemme fuksiduo O&P:n kanssa viereisessä kuppilassa. Kuppilasta palailtuamme käyn ihmettelemässä tuntemattoman liikunnanopettajan hajottamaa ikkunaa ja muuan hupivastaava-fuksia pää pöntössä. Ikuistan jälkimmäisen myös puhelimeeni kuvamateriaalin muodossa.

Jossain kohtaa tyhjä majoituskoulu, pitkä päivä ja talvipäivien loppuminen vievät voimani ja hautaudun ilmapatjalleni nukkumaan. Herään pilkun aikaan mm. E. Naskalin karaoke-esitykseen pimeälle juhlasalille. Menee hermot ja häädän fuksipallerot muualle riekkumaan. Vituttaa.

Sunnuntai 25.2.

Heräilen, ja myönnän olleeni Tampereen tp-haalarimerkin mukaan edellisenä yönä The mäkämäkä-master. Fuksipalleroiden heräillessä käyn yksitellen pahoittelemassa yöllistä tunteenpurkaustani. Mieli on maassa, mutta niin näyttää olevan muillakin, onhan vuoden odotetuin viikonloppu taas ohi. Kukin käy vuorollaan hakemassa itselleen aamupalaksi eväspussin, joita koululle oli väsyneille juhlijoille tuotu. Aamun edetessä saamme lopulta salin siivottua ja suurin osa hajanaisista löytötavaroista löytää omistajansa. Paluumatkalla bussi on menomatkaan verrattuna hiljainen. Minulta on mennyt ohi missä Talvipäiviä ensi vuonna vietetään. Raumalla. Sinne on päästävä. Kotimatkalla kantamukseni tuntuvat nyt extrapainavilta. Olo on kuin festareilta kotiin palatessa, onneksi talvipäivät ovat vaan kerran vuodessa – ja samalla, oispa taas talvipäivät.

Kiitos Tampere. Kiitos Pedago.

 

Kati Kantonen

Puheenjohtaja Emerita

Pedago ry

 

Posted in Yleinen.