Kyä Raum o ain Raum! Emerita-puheenjohtajan kristallinkirkkaat TP-muistelot

Vuodesta 1947 alkaen opeopiskelijat ovat kokontuneet johonkin yliopistokaupunkiin viettämään vuoden parasta viikonloppua, SOOLin talvipäiviä. TPTPTP:ssä parasta on, että kukin voi tehdä tapahtumasta täysin omannäköisensä: joku approilee, jollekin talvirieha on se juttu, yksi bailaa areenalla ja aika moni ei poistu majoituskoululta muuta kuin paluubussiin ja on valinnastaan täydellisen onnellinen. Vuonna 2019 talvipäiviä vietettiin Raumalla ja tämän raportin avulla voit joko fiilistellä omia muistojasi tai saada pienen väläyksen siitä, millainen emerita-puheenjohtajan toinen talvipäiväkokemus oli. Tavoitteenani oli nähdä ne Vanhan Rauman ihanat puutalot, tekstistä selviää tuliko tavoite täytettyä.

22.2.

”TUU MUN KAA TUU MUN KAA BAAILAAN!” Armaan kämppikseni opettajatar Heikkisen herätyskappaleeksi valitsema laulelma ei jätä epäselväksi, mikä päivä tänään on. Raumalaisten tp-biisin tahdissa lähdemme käynnistelemään vuoden parasta viikonloppua jo aamutuimaan, sillä Raumalle on pitkä matka: niin pitkä, että perinteisestä keittoaamiaisesta Ruthissa on luovuttava ja sen sijaan päivä sihautetaan käyntiin bussikulkueen lähtiessä liikkeelle tasan klo 9.00.

Bussiradiota ei perinteiseen tapaan saada kuulumaan ja kansan palvelija F. Jääskeläinen uhrautuu lopulta toimimaan mikkitelineenä, jotta tp-radio saadaan kuulumaan bussikansalle säätiedotuksineen (viikonloppuna taivaalla loistaa kolme tähteä, joillakin vain yksi), Rauma-tietoiskuineen (raumalaiset ovat kuin ruotsalaisia, mutta rumempia) ja vinkkeineen siitä, ketä seurata talvipäivillä: kategorioina tulokkaat, varmat valinnat ja mustat hevoset. Lisäksi bussissa suoritetaan paikallisen poikabändin Veeti-Elmeri & Hyeenoiden paitamyyntiä. Tilaukset eivät ole tähänkään päivään mennessä saapuneet.

Bussimatkan välietappina suoritetaan päivätanssit manselaisten kollegojen kanssa Porin viihderavintola Cabaretissa. Raumalle saapuessa allekirjoittanut ja sihteerikkö F. Jääskeläinen rientävät ensimmäisenä allekirjoittamaan Pedagon majoitussopimuksen: voinen mainita, että harvinaisen lennokas nimmari löytyy siitä paperista. Punapöksyt levittäytyvät ympäri koulua majoittumaan ja tapsa-Heikkinen tajuaa jättäneensä patjansa auton peräkonttiin Jyväskylään. Minäkin levitän luokan lattialle ilmapatjan, jolla en nuku koko viikonloppuna. Patja saa viikonlopun aikana jännittävän läikikkään pinnan: Osa jäljistä vaikuttaa olevan minttukaakaota, osa mallasjuomaa ja lopuista en oikeastaan halua tietää. Perjantai-ilta sujuu koululla varsin rattoisasti, kunnes jossain vaiheessa havahdun: nyt on lähdettävä katsomaan Generikiä, OKA:n (Tampereen Pedago) poikabändiä! Tutkaparini E. Heikkisen kanssa päädymme tekemään mielestämme erittäin järkevän peliliikkeen ja juoksemme ”ihan tuossa lähellä” olevalle Kivikylän areenalle ilman takkeja, jotta vältymme narikkajonoilta. Tämä peliliike jotenkin kummallisesti pyyhkiytyy keikkahurmoksessa mielestämme ja lähtiessä tyhjennämme haalareiden taskuista koko omaisuutemme areenan lattialle: ”ei voi olla, että me molemmat ollaan hukattu narikkalaput!?”

23.2.

                                                                        Lauantai klo 9.27.

Lauantaiaamu starttaa Pekka-Enon ja Ottu Viskarin persoonallisella ja herkällä nykytanssiteoksella Mamban ”Saa koskettaa” -kappaleeseen. Olen noudattanut edeltäjäni Kantos-Katin erinomaista esimerkkiä ja pakannut matkaan vedenkeittimen, jolla kiehautan virkistävät hengitystä raikastavat minttukaakaot aamukahvin korvikkeeksi. Raumalla paistaa aurinko ja lähdemme suuntaamaan paikalliselle Seminaarinmäelle aterioimaan ja seuraamaan Pedagon suoriutumista talviriehassa, koska virkaintoiset tapsamme ovat ilmoittaneet ainejärjestömme osallistumaan kaikkiin lajeihin. Norsufutiksessa keskityn kannustamiseen ja virvokkeisiin, mutta jonkin tapahtumasarjan seurauksena huomaan ottavani osaa fuksinkantoon. Päivän aikana käymme dildobingossa ja löydämme raumalaisten timen, jossa esitämme bravuurimme Dancing Queenin sekä monia muita karaoketaivaan helmiä. En näe Vanhaa Raumaa tai puutaloja. Palaamme taksilla koululle, emme ymmärrä paikallisen kuljettajan puhetta. Jossain vaiheessa hurrausten saattelemana koululle pelmahtaa joukko Pedagon emeritus-puheenjohtajia. Tarjoilen heille jaloa. Tämä saattoi tapahtua myös perjantaina. Illalla mennään Nakki-Areenalle katsomaan Anssi Kelaa ja tuhannet opeopiskelijat laulaa täysii, kuinka niistä tuli opettajia.

Jossain vaiheessa yötä käymme santsaamassa nukkumaluokassamme nestepitoista evästä ja otan yhden elämäni parhaista valokuvista tarkistettuani ensin, että Huvila hengittää. Sunnuntaiaamun varhaisina tunteina viihdytämme aulassa päivystäviä vapaaehtoisia esittämällä pyörivillä työtuoleilla erityisen tuolitanssin.

24.2.

Kotimatka on pitkä ja yllättävää kyllä, tunnelma bussissa on jotenkin vaisumpi kuin kaksi päivää aiemmin. Seuraavana vuonna tätä sunnuntain Via Dolorosaa ei ole, sillä edellisenä iltana on julkistettu, että 2020 edessä on kotikisat. Ostan huoltoasemalta viinirypäleitä, nesteyttää kivasti. Suuntaan katseeni vuoteen 2021, sillä en ole maisemissa seuraavana keväänä. Onneksi edessä on vielä vähintään saman verran talvipäiviä kuin takana.

Legendaarisia Jyväskylän Talvipäiviä toivottaen,

Emerita-pj Aino Ylipiessa

 

Posted in Yleinen.