Puheenjohtajan terveiset!

 

Uusi vuosi, uudet kujeet. New year, new me. Uudet tuulet puhaltaa, ja mitä muuta näitä nyt voisikaan keksiä. Vuosi on vaihtunut ja samalla myös Pedagon hallitus. Tammikuun aikana uusi hallitus on perehtynyt uusiin pesteihinsä, tutustunut toisiinsa ja suunnitellut tulevaa vuotta. Vihdoin päästään kunnolla hommiin!

Jo heti alkuvuoteen mahtui isoja muutoksia, kun vuoden 2018 hallituksen pestejä alettiin suunnittelemaan. Roskiin lensivät esimerkiksi vanhat pestit kulttuurivastaava, ympäristövastaava ja kansainvälisyysvastaava ja ne yhdistettiin uudeksi pestiksi nimeltä yhteisvastuuvastaava. Aiempien pestien mukaisesti yhteisvastuuvastaava on vastuussa Pedagon kulttuuri-, kansainvälisyys- ja ympäristötoiminnasta. Verenluovutustapahtumat sekä ainejärjetömme tekemä hyväntekeväisyys ovat myös yhteisvastuuvastaavan kontolla, kuten myös kummilapsemme Wilson.
Myös nimitys tiedotusvastaava unohdettiin, ja se vaihdettiin kattavampaan nimitykseen viestintävastaava. Pedagon viestintävastaava hoitaa edellisen tiedotusvastaavan tavoin sähköpostilistaa ja nettisivujamme, mutta hoitaa nyt myös kattavammin eri sosiaalisen median kanavia ja viestintää niissä.

Kuka näitä pestejä sitten hoitaa? Vuoden 2018 hallitus näyttää tältä:
Puheenjohtaja: Kati Kantonen
Varapuheenjohtaja: Taina Nuutinen
Sihteeri & tutorvastaava: Kati Tiensuu
Taloudenhoitaja: Emilia Liikala
KOPO-vastaava: Tuulimari Laitinen
SOPO- ja SOOL-vastaava: Jaakko Pasanen
Yhteistyövastaava: Aino Ylipiessa
Tapahtumavastaavat: Lotta Muurimäki & Miika Holopainen
Viestintävastaava: Fanni Jääskeläinen
Yhteisvastuuvastaava: Melisa Muhonen
Liikuntavastaava: Miko Kotiniemi

Mitä muita muutoksia vuosi tuo tullessaan? Ensimmäisenä muutoksena Pedagon nettisivut tullaan uudistamaan kokonaan. Suunnitelmissamme on, että uudet nettisivut saataisiin toimintaan jo ennen kesää, jotta uudet fuksipallerot pääsevät tutustumaan paremmin toimintaamme niiden kautta. Toivomme myös, että uudet nettisivut tuovat selkeyttä ja helpottavat tiedottamista jäsenistölle. Odotan tätä innolla!
Toiseksi, haluamme kuulla enemmän teiltä! Pedago tulee keräämään tulevana vuotena enemmän palautetta ja kehitysehdotuksia niin tapahtumista, kuin myös kaikesta muusta toiminnasta.
Näiden muutoksien lisäksi haluamme kehittää myös vanhaa eteenpäin. Toiveissamme on, että saisimme kerättyä entistä enemmän etuja jäsenmaksulle ja Pedago-tarralle. Vetäseppäs siis yhteistyövastaavaamme hihasta, jos sulla on yhteyksiä tai ideoita yrityksistä, joiden kanssa voisimme tehdä yhteistyötä!

Huh, siinäpä oli jo paljon tulevan vuoden juttuja listattuna. Jottei koko vuosi menisi vain vakavaksi puurtamiseksi, on sunkin laitettava seuraavat päivämäärät nyt kalenteriin ylös:

  • Pre-talvipäivät 20.2. – Pakko päästä fiilistelemään jo ennen varsinaista h-hetkeä
  • Talvipäivät 2018 Tampereella 23.-25.2. (TIETENKIN) – Miettikää, vajaa 3 viikkoa enää vuoden parhaisiin tptptptptppäiviin!
  • Pedagon sitsit 8.3. Passionissa – Meillä on muuten uudet sitsilauluvihkot! Tuu kattomaan miltä ne näyttää.
  • Sitsit w/ Stimulus & Abakus 21.3. Escapessa – Aijaijai mitä porukkaa, näistä tulee mahtavat sitsit!

Siitä vähän päivämääriä valmiiksi! Monet kyselevät jo hyvissä ajoin tapahtumien päivämääriä ja tietoja siitä, mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan. Jos haluat olla muita viisaampi ja olla aikamatkaaja, katso ihmeessä joka toinen viikko sähköpostiisi kilahtavasta kokouskutsusta esityslista läpi tai tule käymään kokouksessa. Kokouksessa käynti ei vaadi sinulta mitään, muuta kuin, että olet maksanut Pedago ry:n jäsenmaksun. Meillä on kokouksissa yleensä tosi hauskaa, ja välillä siellä saa myös pullaa – tuu siis tutustumaan meihin sitä kautta!

Ja kuten aina ennenkin, voit myös lähestyä hallitusta sähköpostilla pedagory(a)gmail.com.

Siinäpä se! Paljon juttuja luvassa. Allekirjoittanut on ainakin todella innoissaan tulevasta vuodesta ja kaikesta mitä se tuo tullessaan. Nähdään kampuksella ja moikataan kun tavataan!

Kati Kantonen
Pedago ry:n puheenjohtaja

PS. Seuraa hallituslaisten päiviä 6.-21.2. snapchatin puolelta pedago.ry

Posted in Yleinen.