Toiminta

Opiskelijayhteisössä on monenlaisia tapoja osallistua järjestötoimintaan niin oman ainejärjestömme, kuin myös laitoksen sekä JYY:n tasolla. Tässä koottuna erilaisia toimia, pestejä sekä tiimejä, joihin kenen tahansa pedagolaisen on mahdollista pyrkiä!

PEDAGOSSA

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠
Hallituksen jäsenenä

Pedago ry:n hallitus tarjoaa erilaista ja kiinnostavaa harrastetoimintaa opintojen ohelle. Hallituksessa toimii opiskelijoita eri vuosikursseilta, joilla kaikilla on erilainen tausta, kokemus sekä näkemys toiminnastamme. Hallitustoiminnassa pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin yli vuosikurssirajojen, oppimaan yliopisto-organisaation toiminnasta tarkemmin sekä kiinnittymään aivan uudenlaisesta näkökulmasta omaan ainejärjestöön. Lisäksi ainejärjestötoiminta on suuri valttikortti työmarkkinoilla: se kehittää monia työelämässä arvostettavia taitoja kuten johtamista, vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitoja, organisointikykyä, TVT-taitoja sekä perusteltua päätöksenteon taitoa. Ainejärjestötoiminta haastaa yksilöä kehittymään mahdollistaen samalla asioita, joita ei pääse perinteisessä työelämässä kokemaan!

Hallitustoiminnasta saa opintopisteitä, uusia ystäviä, kokemuksia, muistoja sekä mahdollisuuden osallistua JYY:n, OAJ:n ja SOOL:in koulutuksiin, juhliin ja tapahtumiin ympäri Suomea! Pedago ry:n hallitustoiminta on myös hyvä jalansija edetä esimerkiksi JYYn tai SOOLin hallituksiin sekä erilaisiin työryhmiin. Lisäksi hallituksen jäsenenä pääsee edustamaan Pedagoa muiden ainejärjestöjen vuosijuhlille.


Hallituksen toimihenkilönä

Toimihenkilö on aktiivinen Pedagon toimija, joka hoitaa määrättyä tehtävää, mutta ei ole varsinainen hallituksen jäsen. Toimihenkilönä toimitaan tehtäväspesifillä sektorilla, kuten esimerkiksi excursio- tai sitsivastaavana. Toimihenkilö nimetään yhdistyksen kokouksessa samanlaisella äänestysperiaatteella, jolla muu hallituskin valitaan. Pesti kestää yhden kalenterivuoden verran. Toimihenkilöllä on puheoikeus hallituksen kokouksissa. 


Vuosijuhlatiimissä

Tuttavallisemmin siis vujutiimi, on loistava tapa ottaa osaa järjestötoimintaan! Vujutiimi kokoontuu varapuheenjohtajan johdolla suunnittelemaan ja toteuttamaan vuosijuhlia ja sillistä. Juhlat ajoittuvat lokakuulle ja suunnittelutyö aloitetaan jo hyvissä ajoin keväällä maalis-huhtikuussa. Tiimin työnjako on joka vuosi tekijätiiminsä näköinen: jokainen jäsen pääsee käyttämään juuri omia vahvuuksiaan ja mielenkiinnonkohteitaan vuoden arvokkaimman juhlan toteuttamisessa!


Hallituksen ja yhdistyksen kokouksissa

Hallitus kokoustaa noin kahden viikoin välein, ja kokouksissa käsitellään mm. menneet ja tulevat tapahtumat sekä sektorien ajankohtaisia asioita. Jokainen pedagolainen on tervetullut ja toivottu hallituksen kokouksiin vaikuttamaan. Hallituksen kokousten ajankohdat ja paikat ilmoitetaan nettisivuilla ja somessa.

Syys- ja kevätkokous ovat yhdistyksen sääntömääräisiä kokouksia. Sääntömääräiset kokoukset ovat yhdistyksen tärkeimpiä kokouksia, joista määrätään yhdistyslaissa sekä ainejärjestön säännöissä. Sääntömääräisissä kokouksissa pitää käsitellä määrätyt asiat - alla olevista asioista ei siis voida ikinä päättää yhdistyksen hallituksen kokouksissa, jäsentapaamisessa tai saunaillassa.


Syyskokouksessa:

  • valitaan kokouksen toimihenkilöt (eri, kuin hallituksen toimihenkilö)
  • hyväksytään talousarvio ja toimintasuunnitelma seuraavaa toimikautta varten
  • valitaan hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä muut hallituksen jäsenet seuraavaa toimikautta varten
  • valitaa kaksi varsinaista ja kaksi varatoiminnantarkastajaa seuraavaa toimikautta varten
  • päätetään muista kokouskutsussa mainituista asioista

Kevätkokouksessa:

  • valitaan kokouksen toimihenkilöt (eri, kuin hallituksen toimihenkilö)
  • käsitellään ja vahvistetaan hallituksen laatima toimintakertomus sekä toiminnantarkastajien antaman lausunnon pohjalta edellisen vuoden tilinpäätös
  • päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä edellisen vuoden hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
  • käsitellään hallituksen vuosikokoukselle valmistavat muut asiat
  • päätetään muista vuosikokoukselle kuuluvista asioista

FUKSITOIMIKUNTA

Fuksitoimikunta on ensimmäisen vuoden opiskelijoista koostuva toimikunta, joka järjestää vuosikurssin vastuulla olevia tapahtumia ja tempauksia. Fuksitoimikunta on mahtava mahdollisuus päästä tutustumaan oman vuosikurssin jäseniin ja mukaan Pedagon toimintaan. Jos ainejärjestössä toimiminen kiinnostaa, on tämä oiva mahdollisuus päästä kokeilemaan ja harjoittelemaan ainejärjestöaktiivin taitoja vuoden ajaksi fuksikollegojen kanssa!


Fuksitoimikunta järjestää mm.

  • Itsenäisyyspäivän soihtukulkueen
  • Vuosikurssin vastuulla olevat tapahtumat: fuksiaiset & kostajaiset
  • Fuksien haalarimerkkitilauksen
  • Muita tapahtumia ja tempauksia!

KERHOTOIMINTA

Tällä hetkellä Pedagolla pyörii kuukausittain sekä kirjakerho että käsityökerho! Molemmat kerhot kokoontuvat kerran kuukaudessa, tyypillisesti joko Alkulähteellä tai Kasvistolla. Kerhotoiminta on maksutonta. Kerhotoiminta on rento tapa osallistua Pedagon toimintaan ja tehdä siitä jäsenten näköistä.

Kaikki ajankohtaiset tiedot kirja- sekä käsityökerhosta löytyy Pedagon Instagramissa. Jos sinulla on kiinnostusta lähteä kerhonvetäjäksi, ota meihin rohkeasti yhteyttä!

LAITOKSEN JA TIEDEKUNNAN TASOLLA


Tutorina

Tutorit ovat vanhempien vuosikurssien opiskelijoita, jotka auttavat uusia opiskelijoita sopeutumaan ja integroitumaan yliopisto-opiskeluun sekä uuteen elämänvaiheeseen. Tutorina toimiminen on vertaistoimintaa, joten varsinaista kokemusta hakijoilta ei edellytetä - tärkein ja arvokkain "koulutus" on hakijan oma kokemus opiskeluvuosista sekä fuksivuoden tutoreista ja tutoroinnista.

Tutoriksi haetaan yliopiston nettisivuilla julkaistavan lomakkeen kautta. Hakuaika sijoittuu tammi-helmikuulle. Pedagon hallitus tiedottaa tutorhaun avautumisesta. Tutorkausi kestää koko syyslukukauden ajan ja yliopisto maksaa tutoreille rahallista korvausta tehdystä työstä. Lisää tutoroinnista voit lukea täältä.

Kv-tutorit eli kansainväliset tutorit toimivat vaihto-opiskelijoiden ohjaajina. Kv-tutoreita haetaan kaksi kertaa vuodessa ja kaikki tutorit saavat tehtävään koulutuksen. Lisää kv-tutoroinnista voit lukea täältä.


Hallopedina

Hallopedit, eli hallinnon opiskelijaedustajat, edustavat sekä itseään että opiskelijatovereitaan yliopiston päätöksenteossa. Hallopedit edustavat mm. tiedekuntaneuvostossa ja yliopistokollegiossa. Lue lisää hallopedeistä edunvalvonnan sivulta. Hallopediksi voit hakea täältä.


Vertaisryhmätoiminnassa 

Vertaisryhmät ovat muiden opiskelijoiden ohjaamaa toimintaa, jonka tavoitteena on tukea opiskelukykyä ja opinnoissa jaksamista. Vertaistoiminta auttaa rytmittämään omaa työskentelyä sekä mahdollistaa opiskeluarjen jakamisen muiden opiskelijoiden kanssa. Vertaisryhmän konsepti voi olla mitä tapahnsa läksyparkista kitaran soiton harjoitteluun - konseptia ei tarvitse keksiä yksin! Toimintaa voidaan järjestää esimerkiksi kampuksella iltapäivisin luentojen ja demojen jälkeen. 


Mikäli OKL:n vertaisryhmän ohjaajana toimiminen kiinnostaa, yhteydenotot voi osoittaa yliopistolle vertaisryhmat@jyu.fi.

JYY:N PIIRISSÄ

Kaikki opiskelijat voivat vaikuttaa Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan, eli JYY:n, toimintaan kaikille avoimissa ryhmissä sekä äänestämällä edustajistovaaleissa tai asettumalla itse ehdokkaaksi joko edustajistoon tai hallitukseen