Pedago ry:n ohjesäännöt

Pedago ry:n ohjesääntö luottamustehtäviin hakemisesta on hyväksytty syyskokouksessa 31.10.2023 ja ohjesääntö juhlanauhasta ja ansiomerkeistä on hyväksytty yhdistyksen kokouksessa 5.4.2023. 

Ohjesääntö 1: Luottamustehtäviin hakeminen

Hallitushaku


1 § Hallitus valitaan yhdistyksen syyskokouksessa henkilövaalilla eli jos hakijoita on enemmän kuin yksi, suoritetaan suljettu äänestys.

2 § Yhdistyksen kokoukseen osallistuminen edellyttää voimassa olevaa yhdistyksen jäsenyyttä.

3 § Jokainen yhdistyksen varsinainen jäsen voi asettua ehdolle ja hänellä on käytössään yksi ääni. 

4 § Yhdistyksen sääntöjen mukaisesti syyskokouksessa valitaan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja 5-12 hallituksen jäsentä, joista vähintään kolme (3) on ensimmäisen vuosikurssin jäseniä.



Hakuprosessi

1. Syyskokouksen ajankohdasta tiedotetaan jäsenistöä vähintään kuukautta ennen.

2. Hallituksen ehdokasasettelu tapahtuu syyskokouksessa, jota ennen tarjotaan mahdollisuus esitellä itsensä ennen syyskokousta. 

3. Lopullinen ehdolle asettuminen tapahtuu syyskokouksessa.



Syyskokous

1. Hakija ei voi itse asettua ehdolle, vaan toisen jäsenen on ehdotettava hakijaa. Esimerkiksi: Henkilö A ehdottaa henkilö B hallituksen jäseneksi.

2. Ehdolle asetutaan seuraavassa järjestyksessä: 

  • puheenjohtaja
  • varapuheenjohtaja
  • hallituksen jäsenet (ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden kiintiö)
  • hallituksen jäsenet.

3. Ehdolle asettumisen jälkeen, jokaisella ehdokkaalla on kaksi minuuttia (2 min) aikaa pitää puheenvuoro. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ehdokkaille voidaan pitää kannatuspuheenvuorot (2 min).

4. Jos hakijoita on enemmän kuin yksi, suoritetaan suljettu äänestys.

  • Äänten jakautuessa tasan, arpa ratkaisee.



Toimihenkilöhaku 


1 § Toimihenkilöt valitaan yhdistyksen kevätkokouksessa henkilövaalilla eli jos hakijoita on enemmän kuin yksi, suoritetaan suljettu äänestys.

2 § Yhdistyksen kokoukseen osallistuminen edellyttää voimassa olevaa yhdistyksen jäsenyyttä.

3 § Jokainen yhdistyksen varsinainen jäsen voi asettua ehdolle ja hänellä on käytössään yksi ääni.



Hakuprosessi

1. Hallitus tiedottaa toimihenkilötarpeestaan ja haettavista pesteistä joka vuosi erikseen hallituksen järjestäytymisen jälkeen.

2. Toimihenkilöt valitaan yhdistyksen kevätkokouksessa, josta tiedotetaan jäsenistölle vähintään kuukautta ennen.

3. Ehdolle asettuminen tapahtuu kevätkokouksessa.



Kevätkokous

1. Hakija ei voi itse asettua ehdolle, vaan toisen jäsenen on ehdotettava hakijaa. Esimerkiksi: Henkilö A ehdottaa henkilöä B toimihenkilöksi.

2. Toimihenkilöiden ehdolle asettuminen ja äänestäminen suoritetaan pestikohtaisesti. Yksi henkilö voi hakea useampaan tehtävään, mutta tulla valituksi vain yhteen.

3. Ehdolle asettumisen jälkeen, jokaisella ehdokkaalla on kaksi minuuttia (2 min) aikaa pitää puheenvuoro.

  • Jos hakijoita on enemmän kuin yksi, suoritetaan suljettu äänestys.

Ohjesääntö 2: Juhlanauha ja ansiomerkki

Yleistä


1 § Tässä ohjesäännössä säädetään ainejärjestö Pedago ry:n juhlanauhan, hallituspinssin sekä ansiomitalin myöntämisen perusteista ja käytännöistä. Ohjesääntöä voidaan muuttaa yhdistyksen kokouksessa yksinkertaisella äänten enemmistöllä ja se astuu voimaan heti päätöksen jälkeen.


Yhdistyksen juhlanauha


2 § Yhdistyksellä on käytössä juhlanauha, jota käytetään akateemisissa juhlatilaisuuksissa sekä yhdistystä edustettaessa. Juhlanauhaa käytettäessä tulee pukeutumisen olla tilaisuuden ja nauhan arvolle sopivaa.

3 § Juhlanauha on 30 millimetriä leveä nauha, joka on symmetrinen keskiviivan suhteen. Nauhan pohjaväri on punainen ja nauhassa on reunoissa 1mm leveät valkoiset raidat, sekä keskellä 5mm leveä valkoinen raita.

4 § Jokaisella Pedago ry:n jäsenellä on oikeus lunastaa juhlanauha itselleen. Nauhan käyttöoikeus säilyy yhdistyksestä eroamisen jälkeen. 

5 § Nauhaa kannetaan puvun kanssa siten, että se kulkee olkapäältä rinnan yli vasemmalle. Nauhaa kannetaan juhlapuvussa liivin alla ja arkipuvussa liivin ja solmion päällä. Nauhaa kannetaan iltapuvussa ruusukkeena vasemmalla puolella rintaa. Nauha ei saa koskettaa paljasta ihoa.

6 § Pedago ry:n juhlanauhan kanssa saa kantaa myös muuta juhlanauhaa. Käytettäessä nauhaa yhdessä muun juhlanauhan kanssa tulee Pedago ry:n nauhan kulkea ylempänä yhdistyksen omissa tilaisuuksissa.



Hallituspinssi


7 § Hallituspinssi ja ainejärjestönauha myönnetään kaikille Pedago ry:n hallituksessa toimiville henkilöille heidän hallituskautensa alussa. Pinssi voidaan myöntää yhdelle henkilölle ainoastaan kerran, vaikka hän toimisi useana vuonna Pedago ry:n hallituksissa.

8 § Yhdistyksen hallituksen on pidettävä kirjaa hallituspinssien saajista ja myöntämisajankohdasta.

9 § Hallituspinssiä käytetään akateemisissa juhlissa sekä muissa merkin arvolle sopivissa tilaisuuksissa tai yhdistyksen omissa pukujuhlissa. Hallituspinssiä kannetaan ainejärjestön juhlanauhassa, puvun rintataskun käänteessä tai puvun vasemmassa miehustassa.

10 § Hallituspinssi on hopeinen Pedago ry:n logo. Hallituspinssin koko on noin 15mm.


Ansiomitali


11 § Ansiomitalin myöntämisestä päättää yhdistyksen hallitus. Ansiomerkki myönnetään yhdistyksen hallituksen enemmistön päätöksellä. Yhdistyksen jäsenet voivat perustellen ehdottaa ansiomitalin saajaa.

12 § Ansiomitali voidaan myöntää henkilölle, joka on pyyteettömästi toiminut yhdistyksen hyväksi tai edistänyt sen tarkoitusta. Ansiomitalin myöntämisen perusteena voi olla esimerkiksi:

  • Henkilö on toiminnallaan edesauttanut yhdistyksen kehittymistä ja arvokkuutta.
  • Henkilö on edistänyt toiminnallaan yhdistyksen yhteisöllisyyttä sekä yhteenkuuluvuutta.
  • Henkilö on luottamustehtävissään tehnyt ahkeraa ja kunnianhimoista työtä kaikkien yhteisön jäsenten hyväksi.

13 § Myönnetyt ansiomitalit luovutetaan yhdistyksen vuosijuhlassa tai hallituksen päätöksestä muussa mitalin arvolle sopivassa tilaisuudessa.

14 § Yhdistyksen hallituksen on pidettävä kirjaa ansiomitalien saajista ja myöntämisajankohdasta. Myöntämisperusteet tulee yksilöidä ja arkistoida.

15 § Ansiomitaleja voidaan myöntää vuoden aikana korkeintaan kolme (3) kappaletta, pois lukien yhdistyksen täyttäessä tasavuosikymmeniä, jolloin mitaleja voidaan myöntää poikkeuksellisesti enemmän. Ansiomitali voidaan myöntää samalle henkilölle korkeintaan kerran.

16 § Ansiomitalia käytetään akateemisissa juhlissa sekä muissa mitalin arvolle sopivissa tilaisuuksissa. Ansiomitalia kannetaan vasemmalla puolella rintaa.

17 § Ansiomitali on väriltään kultainen ja kooltaan noin  32 mm. Ansiomitalin nauha on sama kuin yhdistyksen juhlanauha.