Puheenjohtajiston kuukausikurkkaus: Maaliskuu

30.3.2023

Moikkamoi ja mukavaa maaliskuun loppua!


Kevät on edennyt ihan valtavaa vauhtia ja näin maaliskuun loppupuolella on hankalaa edes muistaa mitä kaikkea tässä kuussa ollaankaan saatu aikaiseksi. Jestas sentään, alle kuukauden päästä ollaankin jo haalarit päällä nauttimassa kuplivaa vappuviikon merkeissä!


Maaliskuu edunvalvonnan osalta oli melko tiukka rutistus kun järjestimme kauan haaveilemamme Pedagon työelämäpäivän 21.3. tiistaina Ruusupuistolla. Tapahtuma toteutettiin minimibudjetilla, sekä ensimmäistä kertaa ikinä, mitkä tuottivat matkan aikana haasteita tapahtuman suunnittelussa. Nyt kuitenkin olemme jälleen yhtä kokemusta rikkaampana ja valmiimpana seuraavaan työelämätapahtumaan, mikä järjestetään mitä luultavimmin ensi syksynä. Onneksi ennen sitä ehditään nauttimaan vielä edunvalvonnan osalta muun muassa eduskuntavaalipöhinästä, sekä opiskelijoiden mielenterveyspäivästä.

Ja hei! Jos just sulla on tapahtumaideoita tai toiveita työelämätaitojen kehittämiseen liittyen nii laitahan viestiä, otamme kaikki toiveet ilolla vastaan!


Tapahtuman tuottaminen oli myös itselle konkreettisesti työelämätaitojen kehittämistä, kun lähdimme toteuttamaan mun ja Minean lennokkaita ideoita. Tapahtuma muutti muotoaan tasaisin väliajoin, mutta ydin pysyi kuitenkin samana: halu näyttää, että meistä on moneksi. Meillä oli myös tarve entisinä edunvalvojina tuottaa todeksi kaikki ne ruokajonokeskustelut ja opehuoneahdistukset, jotka ovat kaikuneet kampuksilla jo jonkin aikaa. Se valtava tarve nähdä tulevaisuus edes vähän kirkkaampana ja työelämää konkreettisempana. Toivottavasti osasimme ottaa sitä kohti ensimmäiset askeleemme.


Tapahtuman tuottamiseksi teimme myös paljon metatyötä, joka poiki myös muita yhteistyökuvioita tulevalle vielä tälle hallituskaudelle mutta myös juhlavuodellemme. Toiveenamme on muun muassa toteuttaa Keski-Suomen museon kanssa yhteinen projekti juhlavuoden kunniaksi, josta pääsette kuulemaan piakkoin lisää. Ehkä hamassa tulevaisuudessa pääsette myös törmäilemään opettajiimme sekä alumneihimme vapaa-ajalla, ken tietää!


Haluan vielä työelämäpäivän osalta kiittää ihan jokaista osallistujaa, joka saapui paikalle. Meille oli todella merkityksellistä nähdä, että monipuoliset työelämämahdollisuudet kiinnostavat teitä ja haluatte itsekin olla luomassa moninaista urapolkua luokanopettajaopiskelijoille. Erityiskiitos menee kuitenkin vielä ihan jokaiselle näytteilleasettajalle, työpajalle, puhujalle ja panelistille sekä tapahtuman sponsoreille. Te uskalsitte tulla toteuttamaan ainutlaatuista tapahtumaamme ilolla ja rohkeudella, ja näitte saman vision, mitä mekin. 


Tsemppiä vapun odotukseen!

<3: Emma