Tärkeät linkit ja yhteystiedot


Ennen yliopiston alkua

Jyväskylän yliopisto on koonnut kattavasti tietoa uusille opiskelijoille uuden opiskelijan käsikirjaan. Kaikkea ei tarvitse, eikä voikaan muistaa, mutta oppaasta löydät lähes kaiken tarpeellisen tiedon yliopiston alkumetreille! Tietoa juuri OKL:n uusille opiskelijoille löydät opettajankoulutuslaitoksen sivuilta. Myös Jyväskylän kaupungin opiskelijasivustosta saattaa olla hyötyä.

Jyväskylässä opiskelija-asuntoja tarjoaa KOAS sekä Soihtu. Suosituimpiin kohteisiin saattaa olla jopa yli puolen vuoden jonot, joten suosittelemme tekemään asuntohakemuksen pikimmiten!

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY on jyväskyläläisten ainejärjestöjen kattojärjestö, jonka tärkein tehtävä on opiskelijoiden paikallinen edunvalvonta. Lisäksi JYY mm. järjestää erilaisia tapahtumia ja tempauksia sekä avustaa paikallisia ainejärjestöjä monenlaisissa järjestötoimintaan liittyvissä asioissa.

Yliopistossa

Kurssi-ilmoittautumiset, lukujärjestys sekä opintosuunnittelu löytyy Sisusta, Moodle ja Peda.net taas ovat digitaalisia oppimisympäristöjä. Joillain kursseilla käytetään lisäksi vanhaa Koppaakin.

Tärkein sähköpostiosoite, joka jokaisen opeopiskelijan tulee muistaa on

luoko-opintoasiat@jyu.fi 

Tähän sähköpostiin voit lähettää kysymyksiä mihin tahansa opintoihin liittyvässä asiassa, he välittävät viestisi oikealle taholle!

Jyväskylän yliopiston opiskelijan arkea helpottaa MyJYU-sovellus. Sovelluksesta löytyy kampuskartta, ruokalistat, kirjastokortti, lukujärjestys sekä kaikkea muuta hyödyllistä!

uMove tarjoaa monipuolisia liikuntapalveluita Jyväskylän yliopiston sekä ammattikorkeakoulun opiskelijoille ja henkilökunnalle.

Mikäli kohtaat yliopistossa kiusaamista, häirintää, syrjintää tai muuta epäasiallista kohtelua, voit olla yhteydessä Pedagon yhdenvertaisuusvastaaviin. Lisäksi tukenasi ovat myös JYY:n häirintäyhdyshenkilöt.